Valokuvaamo Skopix on suoraan sanottuna mielettömän hyvä valokuvaamo!

Oulun talousalueella toimiva Valokuvaamo Skopix on palkittu vuosien varrella useaan otteeseen niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Jo vuodesta

2006

Valokuvia otettu jo

46161

kpl

Projektin tavoitteet

  • Sivut haluttiin täydellisesti uudistaa ja modernisoida.
  • Toimintalogiikka haluttiin uudistaa
  • Kevyet ja nopeat sivut
  • Ulkoasun tulee myötäillä yrityksen visuaalista ilmettä
  • Sivuilta toivottiin vakautta

Mitä teimme

  • Sivuista piirrettiin visuaalinen ilme
  • Toteutimme sivut räätälöidysti
  • Käytönhallinta toteutettiin visuaalisesti, jotta ylläpitäjä näki miltä sivut näyttivät ennen muutoksia
  • Sivut hakukoneoptimointiin perusteellisesti
  • Mobiilivalikoksi valittiin Curun moderni mobiilimenu

Projektin lähtötilanne

Skopixin verkkosivut olivat jo hieman vanhentuneet ja käyttölogiikka oli aikansa elänyt. Sivut oltiin myös toteutettu valmisteemalla, joka aiheutti ongelmia aika-ajoin.

Sivuja piti kuitenkin pinnassa hienot valokuvat.

Projektin tavoitteet

Sivuista haluttiin tehdä selkeät, helpot käyttää ja modernilla ilmeellä. Palveluiden esilletuonti oli myös tärkeässä roolissa ja valokuvien esittely. Myös ajanvarausta ja verkkokaupan integrointia pohdittiin.

Ratkaisu

Sivuista piirrettiin visuaalinen ilme ja käyttölogiikka suunniteltiin uudestaan.

Myös käytönhallinnasta haluttiin tehdä visuaalinen, koska valokuvien esikatselu ennen julkaisu oli tärkeässä roolissa.

Ajanvaraus ja verkkokauppa tehtiin erillisillä järjestelmillä ja yhdistettiin sivuille mahdollisimman sujuvasti. Tämä valinta oli selkeä, koska järjestelmä oli jo entuudestaan käytössä.

Mobiilisivuista tehtiin myös helposti lähestyttävät ja tyylikkäät.

”Yhteistyö verkkosivuprojektissa Curun kanssa sujui mainiosti. Tulin kuulluksi omien ideoideni kanssa ja sain paljon asiantuntevaa apua asioihin joissa itselläni oli sormi suussa. Suosittelen verkkosivujen ja digimarkkinoinnin avuksi Curua!”

Seppo Kolehmainen, Omistaja, Skopix Oy

Lisää referenssejä

Tuulivoimayhtiö Puhuri valitsi CURU:n jo toista kertaa peräkkäin verkkosivujensa toteuttajaksi.

Aurea LKV - Oulun talousalueen markkinajohtaja kiinteistövälityksessä

Lähetä viestiä

Tahdotko tietää vastauksen johonkin palveluumme tai tarvitsetko apua jossain digiasiassa?

Ei hätää, täytä yhteystietosi ja kerro meille mitä asiasi koskee ja olemme yhteydessä teihin pian.

Ja muista ei ole tyhmiä kysymyksiä.

Voit myös soittaa meille suoraan
010 411 4848 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info(at)curu.fi

Yhteystiedot

Pyydä maksuton tarvekartoitus

Pohdituttaako joku verkkosivuihin, verkkokauppaan, digimarkkinointiin liittyvä asia tai mietitte mikä ratkaisu olisi teille paras?

Ei hätää, jätä yhteystietosi meille ja sovitaan yhdessä konsultaatioaika ja autamme teitä löytämään ratkaisun ongelmaanne.

Ja muista ei ole tyhmiä kysymyksiä.

Voit myös soittaa meille suoraan
010 411 4848 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info(at)curu.fi

Yhteystiedot

Haluan tarjouksen liidi- tai tekoälybotista

Jätä yhteystietosi, olemme pian yhteydessä teihin ja keskustellaan liidi- tai tekoälybotista sekä millainen ratkaisu olisi juuri teille paras.

Jos kaipaat apua liidi- tai tekoälybottiin liittyvissä asioissa, niin muista ettei tyhmiä kysymyksiä ole. 

Voit myös soittaa meille suoraan
010 411 4848 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info(at)curu.fi

Keskustellaan pian.

Olen kiinostunut seuraavista boteista

Haluan tarjouksen hakukoneoptimoinnista SEO

Jätä yhteystietosi, olemme pian yhteydessä teihin ja keskustellaan verkkosivujenne hakukoneoptimoinnista sekä millainen ratkaisu olisi juuri teille paras.

Jos kaipaat apua hakukoneoptimointiin liittyvissä asioissa, niin muista ettei tyhmiä kysymyksiä ole. 

Voit myös soittaa meille suoraan
010 411 4848 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info(at)curu.fi

Keskustellaan pian.

Yhteystiedot

Haluan tarjouksen digimarkkinoinnista

Jätä yhteystietosi, olemme pian yhteydessä teihin ja keskustellaan millainen digimarkkinointiratkaisu olisi juuri teille sopivin.

Jos kaipaat apua digimarkkinointii liittyvissä asioissa, niin muista ettei tyhmiä kysymyksiä ole. 

Voit myös soittaa meille suoraan
010 411 4848 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info(at)curu.fi

Keskustellaan pian.

Olen kiinnostunut seuraavista palveluista

Yhteystiedot

Laske hintahaarukka verkkosivuille ja pyydä tarjous

Haluamme olla läpinäkyviä hinnoittelussamme ja voit laskea näppärällä laskurillamme hinta-arvio uusille verkkosivuille valitsemallasi palveluilla.

Sivuston design
Sivuston koko
Ominaisuudet ja lisäpalvelut

Hinta-arvio sivuille

2000 - 4000

+ alv

Pyydä tarjous